Koti / Koirat / Turkinhoito, trimmaus ja pesu / Trimmerisakset ja epilointisakset

Trimmerisakset ja epilointisakset

Hyvät trimmaussakset tarvitaan silloin, kun haluat koirasi näyttävän tyylikkäältä ja hyvinvoivalta. Oikeilla saksilla loihdit koirasi turkista helposti sulavan tyylikkään. Löydät osoittesta ZOO.fi laajan valikoiman erilaisia koiran turkinhoitoon tarkoitettuja saksia. Mikäli tarvitset apua, kysy neuvoa osaavalta henkilökunnaltamme.

Vinkkejä ohennussaksien käyttöön

Ohennussaksia käytetään ensisijaisesti koiran turkin ohentamiseen, ja siksi ne ovat erilaisia kuin pelkkään turkin lyhentämiseen tarkoitetut sakset. Ohentamissakset on hyvä ottaa esille esimerkiksi kesällä, kun paksua turkkia pitää ohentaa ja lyhentää, jotta koiralla olisi edes vähän viileämpi olo. Ohennussaksia voi käyttää myös takkuuntumisen estämiseen ja siihen, että koiran turkki pysyy koko ajan siistinä ja helposti hoidettavana.

Yksi vinkki on se, että käytät ensin tavallisia saksia saadaksesi turkin toivomaasi pituuteen, ja käytät sen jälkeen ohennussaksia ohentamaan ja tasoittamaan leikkausta. Ohennussakset täydentävät siis oikeastaan tavallisia saksia kun trimmaat koiraasi, ja ne tekevät tavallisilla saksilla tekemästäsi leikkauksesta siistimmän ja tyylikkäämmän.

Ohennussaksia on kahdenlaisia: sellaisia, joissa on yksipuolinen hammastus, ja sellaisia, joissa hammastus on kaksipuolinen. Yksipuolisen hammastuksen saksissa hammastus on vain toisessa saksiosassa kun taas kaksipuolisissa saksissa se on molemmissa saksiosissa. Se, kumpia saksia haluat käyttää, riippuu siitä minkälaisen lopputuloksen haluat. Sakset, joissa on yksipuolinen hammastus leikkaavat turkkia pois enemmän kuin kaksipuolisella hammastuksella varustetut sakset.

Leikkaa koira saksilla

Säännölliseen leikkaamisen ja koiran turkin huoltoon voidaan käyttää tavallisia trimmaussaksia. Niitä on erikokoisia. Yleisesti voidaan sanoa, että pienet sakset sopivat pienille koirille ja pidemmät sakset vähän isommille koirille. Herkille alueille kuten kasvoihin ja tassuihin suosittelemme pienien saksien valintaa, koska niitä on helpompi kontrolloida.

Koiran suojelemiseksi on järkevää käyttää saksia, joissa on pyöristetyt kärjet. Näin vahingon riski pienenee, jos sakset sattuvat osumaan esimerkiksi silmiin tai korviin. Sellaisille alueille, joille on vaikea päästä tavallisilla saksilla voivat taivutetut sakset toimia parhaiten. Kaarevat, taivutetut sakset toimivat hyvin myös silloin, kun haluat koiran turkkiin tyylikkään pyöreitä, koiran ääriviivoja mukailevia muotoja.

Kaikki koirat haluavat loistaa ulkonäöllään ja voida hyvin, tutustu tuotevalikoimaamme täällä ZOO.fi -sivustolla ja valitse sakset, joilla loihdit koirasi turkista parhaan mahdollisen version.

Trimmerisakset ja epilointisakset
Trimmaus- ja Kylpytarvikkeet koirille
Koiran karstat karvan irtoamiseen
Koiran hoitoaine ja hoitoainesuihke
Koiran shampoo
Hiustenkuivaajat
Koiran muotoilu ja turkkinauhat
Tassut ja ihonhoito
Koiranharjat
Koirakammat ja ihmekammat
Kynsien hoito ja kynsisakset
Trimmausveitset
Trimmerit, Leikkurit ja tarvikkeet
Vaateharjat ja karvanpoisto
14 tuotteet
89
Smart Yksipuoliset Ohennussakset

KW Smart

Smart Yksipuoliset Ohennussakset

24,90 €

Ebi

Noir Double Thinning Scissors

17,90 €

Näytetään 14 / 14 tuotteet

Hyvät trimmaussakset tarvitaan silloin, kun haluat koirasi näyttävän tyylikkäältä ja hyvinvoivalta. Oikeilla saksilla loihdit koirasi turkista helposti sulavan tyylikkään. Löydät osoittesta ZOO.fi laajan valikoiman erilaisia koiran turkinhoitoon tarkoitettuja saksia. Mikäli tarvitset apua, kysy neuvoa osaavalta henkilökunnaltamme.

Vinkkejä ohennussaksien käyttöön

Ohennussaksia käytetään ensisijaisesti koiran turkin ohentamiseen, ja siksi ne ovat erilaisia kuin pelkkään turkin lyhentämiseen tarkoitetut sakset. Ohentamissakset on hyvä ottaa esille esimerkiksi kesällä, kun paksua turkkia pitää ohentaa ja lyhentää, jotta koiralla olisi edes vähän viileämpi olo. Ohennussaksia voi käyttää myös takkuuntumisen estämiseen ja siihen, että koiran turkki pysyy koko ajan siistinä ja helposti hoidettavana.

Yksi vinkki on se, että käytät ensin tavallisia saksia saadaksesi turkin toivomaasi pituuteen, ja käytät sen jälkeen ohennussaksia ohentamaan ja tasoittamaan leikkausta. Ohennussakset täydentävät siis oikeastaan tavallisia saksia kun trimmaat koiraasi, ja ne tekevät tavallisilla saksilla tekemästäsi leikkauksesta siistimmän ja tyylikkäämmän.

Ohennussaksia on kahdenlaisia: sellaisia, joissa on yksipuolinen hammastus, ja sellaisia, joissa hammastus on kaksipuolinen. Yksipuolisen hammastuksen saksissa hammastus on vain toisessa saksiosassa kun taas kaksipuolisissa saksissa se on molemmissa saksiosissa. Se, kumpia saksia haluat käyttää, riippuu siitä minkälaisen lopputuloksen haluat. Sakset, joissa on yksipuolinen hammastus leikkaavat turkkia pois enemmän kuin kaksipuolisella hammastuksella varustetut sakset.

Leikkaa koira saksilla

Säännölliseen leikkaamisen ja koiran turkin huoltoon voidaan käyttää tavallisia trimmaussaksia. Niitä on erikokoisia. Yleisesti voidaan sanoa, että pienet sakset sopivat pienille koirille ja pidemmät sakset vähän isommille koirille. Herkille alueille kuten kasvoihin ja tassuihin suosittelemme pienien saksien valintaa, koska niitä on helpompi kontrolloida.

Koiran suojelemiseksi on järkevää käyttää saksia, joissa on pyöristetyt kärjet. Näin vahingon riski pienenee, jos sakset sattuvat osumaan esimerkiksi silmiin tai korviin. Sellaisille alueille, joille on vaikea päästä tavallisilla saksilla voivat taivutetut sakset toimia parhaiten. Kaarevat, taivutetut sakset toimivat hyvin myös silloin, kun haluat koiran turkkiin tyylikkään pyöreitä, koiran ääriviivoja mukailevia muotoja.

Kaikki koirat haluavat loistaa ulkonäöllään ja voida hyvin, tutustu tuotevalikoimaamme täällä ZOO.fi -sivustolla ja valitse sakset, joilla loihdit koirasi turkista parhaan mahdollisen version.

ZOO.fi-perheenjäsenet saavat aina parhaat vinkit ja tarjoukset suoraan sähköpostiin!

Liity ZOO-perheeseen!

Mistä olet kiinnostunut?

Asiakaspalvelu

Tietoa meistä

020 128 08 40

 Y-tunnus: 3224864-1

asiakaspalvelu@zoo.fi

2023 © ZOO.se

Valitse maa  

Finland - EUR